sunnuntai 31. lokakuuta 2010

70. päivä

Vietettiin viikonloppu tosi mukavissa merkeissä, kävin nimittäin kampaajalla Turussa, tavattiin melko pikaisesti sukulaisia siinä ohessa ja lauantai-illaksi ajeltiin meidän kavereille rapujuhliin. Mä olin kuski. Ihan vapaaehtoisesti.

Ruokatarjoilut oli tietty tosi mahtavat; ensin niitä rapuja (kotimaisia jättisaksia, eikä nyt puhuta mistään ravintola-annoksesta) höystöineen: paahtoleipä, tilli, voi ja majoneesi sekä maukas juusto. Pääruokana oli savustettua lohta, salaattia ja valkkariperunoita ja sitten oli vielä jälkkärikakkua (maistoin palan ja hyvää oli!), suklaata ja juustoja ja pikkusuolaisia... vatsa pinkeenä sieltä tultiin kotiin!
No, mulla oli aamiaisen (paistettu muna, näkkärisiivu, juustoa, rehuja, kahvia) jälkeen päivä mennyt yhden proteiinipatukan, yhden suklaarivin ja parin kahvikupin voimalla, että sen puoleen ihan sama. Tänään oli tietty aamulla suolisto aivan turpeena edelleen, joten jätin vaa'an kanssa pelleilyt toiseen päivään.

Äidille vaihdettiin tekolonkka reilu viikko sitten ja toinen ilmeisesti leikataan kunhan ensimmäinen on kuntoutunut. Mun isoäidillä oli lonkkavaivoja ja mun molemmilla siskoilla on myös. Omalla kohdallani olen ajatellut, että nämä mun liikuntaharrastukset vois ehkäistä niitä, varsinkin sellaiset treenit, joka pitää vartalokorsetin niin hyvässä kunnossa, ettei lantion asento pääse kääntymään vääräksi. Se nimittäin heijastuu siitä seuraavaksi selkään ja polviin ja niskaan ja päähänkin.
Mullehan selvisi kymmenkunta vuotta sitten pilates-treenien myötä sellainen juttu, että olin aina turhamaisuuksissani kääntänyt selkää notkolle jopa ihan vatsalihastreenin aikana, jolloin mun syvät vatsalihakset eivät päässeet ikinä oikein osallistumaan mihinkään. No, olen sittemmin korjannut tilanteen ja todella pyrin sellaiseen treenikomboon, että aerobisen ja lihastreenin lisäksi (HEI, kahvakuulallahan tuo hoituu useimmiten kerralla!) myös kehonhuolto tulis huomioitua riittävästi.
Paitsi mitä nyt viime aikoina...

Se on siis mulla seuraavaksi agendalla: lisää kehonhuoltoa!


Paitsi että kohta kun kolmas pyykkikoneellinen on pyörähtänyt aion painua lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terve ja tervetuloa kertomaan mielipiteesi!
Pidetään kommentit asiallisina, eikö.