torstai 2. syyskuuta 2010

11. päivä

Huomioita: vihannekset ei meinaa maistua, tyhmää. Aamulla ei myöskään maistunut se kalkkuna, mutta kyllä se sitten alas meni kun vähän keskittyi. Aamuisen tulin-töihi-otanpa-kahvia -kupillisen vois hyvin jättää väliinkin, taidan viedä sinne noita teepusseja joita mulla on kaapit väärällään ja kokeilla niitä tilalla.

Juoksulenkki piteni aiemmista, kevyesti tuntui kulkevan aina viimeiseen mäkeen saakka, sitten loppui vääntö kintereistä.

Näläntunnetta on joka päivä samoihin aikoihin. Siitä tietää, että annokset on pysyneet asiallisina. Mitään en varsinaisesti punnitse siis, mitä nyt joskus jotain pientä tarkistusmittausta teen. Toki mulla on samat astiatkin käytössä kaiken aikaa, nehän mulla mittareina toimii.
Nälkä on tuntemuksena hyvin erilainen kuin isommilla hiilareilla: vatsa ei kurni, verensokeri ei romahda ja mikä mukavinta: ilmavaivat ei kiusaa. Nälän tultua tietää, että vararavinnoilla mennään vielä tarvittaessa monta tuntia, eli hyvin jaksaa myös treenata ja syödä vasta sitten.
 
Ateriat
7:00 puuroa jne, kalkkunaleikettä
11:30 jogurtti, mantelit, kahvi
14:15 keittomuna, lohta, kahvi
18:00 3 siivua polaria (näkyy olevan á 10 g), 2 suolakurkkutankoa
20:30 2 karitsankyljystä, herkkusieniä, paprikaa, kurkkua

Treeni: 5 km juoksulenkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terve ja tervetuloa kertomaan mielipiteesi!
Pidetään kommentit asiallisina, eikö.