Psykologiaa

Ensiksikin: sana repsahdus tarvis poistaa suomenkielestä vallan, sillä kyse on kuitenkin ensisijaisesti valinnan vapaudesta. Vapauden myötä seuraa sitten vastuu omista valinnoistaan. 

Omia valintojani ruoka-asioissa ohjailee kysymys "onko tämä sen arvoista, tuottaako tämä suhteessa enemmän mielihyvää kuin -pahaa?" 
Mun kohdalla valinnat on tosi helppoja, koska useat ruoka-aineet aiheuttaa todellakin fyysisiä oireita, väsymystä, vatsavaivoja, jopa ihottumaa jne. 
Henkisen puolen oireilu on aina tietysti hankalampi määritellä, mutta jos sen vaivan näkee, että sen kerran tekee, eli

1. vastaa kysymykseen miksi minä haluan valita näin enkä noin ja 
2. löytää vastaukset sisä- eikä ulkopuolelta, esim. minun oloni kohenee vs. äijä sanoo että mä olen lihava

on jo voiton puolella joka kerta kun valintatilanne tulee eteen. 

Suosittelen, että teetät itsellesi em. asiasta muistuttavan amuletin, esim. kaulakorun, ranneketjun tai sormuksen, jota voit hypistellä hankalan paikan tullen. 

Rakastakaa (=arvostakaa, kunnioittakaa) itseänne ihmiset!


Liikunnan riemu

Mulla on ollut onni periä liikunnallisuus kotoa. Sen lisäksi, että isä raahasi mua mukana yleisurheilutreeneissä, futiskentänlaidalla ja hiihtolenkeillä, meilläpäin ei tunnettu sanaa joukkoliikenne. Meillä kuljettiin fillarilla. Kakarana olin hevoshullu ja tallille oli matkaa lyhintäkin reittiä 7 km suunta, valaistua vähän enempi. Kun sitä päivittäin polkee (tai vaikka vaan muutamaa kilsaa kavereille) niin kyllä siitä peruskunnon saa.

Yläasteella harrastin viisikin iltaa viikossa naisvoimistelua, koska tanssikoulua ei kylällä ollut.
Liikunnanopettajan mielestä se ei ollut liikuntaa ensinkään, hiihto oli.
Meille ei tietenkään opetettu minkäänlaista hiihdon tekniikkaa (hiukan epäilen, josko opettajalla oli siitä mitään hajuakaan).

Se, miten hiihtämisestä tulee nautinnollista selvisi mulle vasta muutama vuosi sitten. Siihen tarvitaan siis keskivartalon kannatus (eli syvät vatsalihakset), se sama joka parantaa tuloksia kaikissa muissakin lajeissa. Sen olin oppinut vasta aikuisiällä pilateksessa.

Meidän liikunnanopettaja yritti parhaansa mukaan kyllä kitkeä musta kaiken liikunnallisuuden, muttei lopulta onnistunut siinä. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Niin, että jos tätä eksyy lukemaan joku liikunnanopettaja, muista, että kaikki treenit joissa käydään säännöllisesti hengästymässä on ihan saman arvoisia! Ei ole sinun asiasi määritellä mikä on ja mikä ei ole liikuntaa!

Itse treenaan nykyisin monestakin syystä, muun muassa siksi, että haluan jaksaa kantaa itse omat tavarani, kävellä pitkiä matkoja, nukkua hyvin, pitää selän suorassa ja haluan myös voida leikata omat varpaankynteni. Musta on ihan ookoo vaihdella välillä lajeja, innostua ja antaa innostuksen välillä hiipua ja löytää se sitten uudestaan. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei liike pysähdy.