maanantai 29. marraskuuta 2010

99. päivä

Erittäin hyvä kuulajumppa tuli tehtyä:
lämmittelyn jälkeen 4 min seteissä 1-käden heilureita, sivuheilureita + tempauksia (10 ja 12) tai rinnallevetoja (16). Sarjojen välissä puhalsin hetken ja hörppäsin vettä. Sitten jatkoin seuraavaan.
Kuustoistkilosella tekee kyllä rinnallevetoja nou problem, mutta työntää ei jaksa. Vielä!
Loppuun vielä 12- ja 10- kiloisilla vauhtipunnerruksia niin monta kuin jaksoin (eli noin tusina per kuula per puoli) ja jotain palautteluliikehdintää. Sitten 10 min jonkun rullailuvekottimen selässä ja vielä puolen tunnin stretching päälle.

Tossa ne nyt on, unohdin hanskat kassiin:



Huomenna on sadas päivä tätä elämää. Menen joogaamaan. Sitten tulee 2 päivän tauko.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

98. päivä

Eilisten pippaloiden jälkeen oli melko selvää, ettei 90 min joogaaminen tule tuntumaan kovin hyvältä. Niinpä olin varannut 60 min hot pilates -tunnin, joka sujuikin jotenkuten alusta loppuun. Tänään on tietty syöty noita jämiä ja "ruoka-ajoista" ei juuri voi puhua.

Eilen ois muuten saatu kuulatreenit aikaiseksi täällä meillä jos mulla ois omat kuulat. Niissä punkkuhöyryissä voipi olla, että jälki ois ollut kamalaa!
Mä olen miettinyt noita kuulatekniikoita eri kanteilta viime päivinä ja tullut siihen tulokseen, että niissä on paljon yhtäläisyyttä siihen, miten kamppailulajeissa käytetään kehoa: paino alhaalla, voima keskivartalossa ja muuten pidetään keho rentona. Ei turhia liikkeitä eikä asentoa availla.

Silleen.

torstai 25. marraskuuta 2010

95. päivä

Lyhyt kuulajumppa tempauksia kympillä ja rinnallevetoja 16:lla kilolla. Rouva Hienohelma on saanut känsät kämmeniinsä, niihin teki kipiää. Jospa ne siitä jossain vaiheessa... Taikka ehkä mä siirryn hanskoihin.
45 min fillaritunti myös. Taisin kyllä polkea reippaasti 50 minuuttia.

Nyt lampaanjauhelihaa kitusiin, sitten alkaa raivaus. Meillä on lauantaina bileet.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

94. päivä

Reipasta kuulajumppaa vajaat puoli tuntia, eli justiin niin pitkään kuin jaksoin. Lajeina halkokierto (10 ja 12 kg), tempaus (10 ja 12), rinnalleveto+työntö (10 ja 12) sekä sekalaisia heilautuksia (10, 12 ja 16).
Hyvä treeni, parempi mieli!
Ja päälle uusin Evita puolessa tunnissa fillarin selässä nautittuna.

tiistai 23. marraskuuta 2010

93. päivä

Eilen jäi siis treenit väliin kun iski joku mahahässäkkä. Tälle illalle oli varattu joogaa ja sen kävinkin hoitamassa. Tasapainoliikkeetkin tuntui taas suht. normaalilta ja normaaliin tapaan lapojen väli tuntuu menevän ihan tukkoon. Muutenhän olo oli rento kun räsynukella.

Nyt tarvis pestä reenikamat niin on huomenna jotain päällepantavaa. Meinasin mennä hiukan huhkimaan.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kuulat marketista

kuva Citymarket
Haukuin tuolla alempana kommenttilaatikossa markettikuulat, mutta tänään kävi ilmi, että ainakin ne Duudsoneitten brändillä myytävät Isäntä-kuulat ovat ihan ehtaa tavaraa. Näkyivät olevan 8-kiloisena Cittarissa plussatarjouksena vähän reilut parikymppiä. Sitä en tiedä sanoa josko niitä ois isompia. Tuo kasi on siis ihan minimi myös kaikille naisille jotka (useimpina päivinä) jaksaa kannatella omaa päätänsä tai ripustaa pyykkiä! Kahdella voi tehdä jo yhtä sun toista!

Tota Emäntä-kuulaa voi käyttää vaikka verkonpainona, mutta treeneissä sillä ei ole juurikaan käyttöä, ellei sitten heittele sitä ilmaan. Siinä sekin ehkä menettelee.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Välitilinpäätöstä taas

Varsinainen laihdutus mulla on nyt lepotilassa, mietin sitä sitten taas joskus ens vuoden puolella jos näyttää siltä että tarvis. Vaa'assa en ole käynyt kovin usein, ehkä kerran tai pari viikossa. Välillä lukema on lähellä sitä alinta jossa käväisin, ehkä parisataa grammaa enemmän, välillä puolitoista kiloa ylempänä. Ne 29" tiukkisfarkut kuitenkin menee edelleen helposti jalkaan, joten ihan sama mitä tuo vaaka näyttää. Yläkehossa näkyy kanssa aikalailla tiivistymistä, voi hyvin olla, että saan nuo hauikset esiin tuolta kevääseen mennessä. Pistän tähän nyt yhden vertailukuvan eiliseltä. Katsotaan tilannetta sitten joskus uudelleen.

Tänään menossa joogaamaan, sitä ennen pitää hakea Stadista auto, kun tuli nautittua bloggaripikkujoulujen ja tiskiblogin synttäreiden kunniaksi hiukan kuohuja.

edit: ei ollut niin kiva joogatunti kuin tiistaina, mutta menettelihän tuo tietty. Puoleen väliin jaksoin hyvin, sitten tuli totaalinen sippi -mikä tietty oli odotettavissa jos oli tankannut sushilla ja suklaalla. 
Hiukan ois saanut olla variaatiota enempi niissä asanoissa. Musta tuntui, että ne kohdistui kaikki samaan kohtaan takareittä ja liikaa tuli sotureita (mä en tykkää sotureista, ne jumittaa hartiat!).

lauantai 20. marraskuuta 2010

90. päivä

Torstain pidin lepoa ja perjantaina kävin duunin pikkujouluissa (autolla), mutta tänään tuli tehtyä sentään tunnin lenkki keinupohjakengissä. Ihanan kirpsakka pikkupakkanen oli. Nyt naaman tuunaus ja matkaan...

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

87. päivä

Tunti huhkittiin salilla kaverini Teean kanssa ja käytiin läpi perustekniikoita (lämmittelyjä, kaseja, 1-käden etuheilautuksia, sivuheilureita, vähän myös 180°-heilureita, hiihtoliike sekä rinnalleveto+työntö ja tempaus. Lopuksi muutama turkkilainen.).
Hyvä meininki vaikken saanut 16-kiloista kunnolla liikkeelle. No, ei se aina voi.

tiistai 16. marraskuuta 2010

86. päivä

Puolitoista tuntia kuumaa joogaa. Se on rankka mutta ihana laji joka paljastaa armotta jumit lapojen välissä. Ostin kymppitsetin, että tulee mentyä vähän säännöllisemmin. Paria kertaa viikossa ajattelin.
Välirentoiluissa alkoi hiipiä nälkä, lounas oli nimittäin mennyt alas klo 13:30 ja tunti alkoi klo 17, hyvin se silti meni veden voimallakin.
Patukan popsin kotimatkalla ja kotiin päästyäni mustaleimaa muutaman siivun, kalkkunaa ja maksamakkaraa. Tomaatteja ois tossa jälkkäriksi.

Huomiselle on sovittu kuulaohjausta yhdelle mun kaverille. Katellaan vähän perusliikkeitä. Siitä se lähtee!

maanantai 15. marraskuuta 2010

85. päivä

Jaaha, viikonlopun laiskottelun jälkeen irtosi vallan mainio treeni perusjuttuja
(1-käden etuheilautusta, ympärikiertoja, sivuheiluria, kaseja, tempauksia, rinnallevetoja ja työntöjä, myös molemmin käsin). Kuulat oli 10 ja 12 ja tuplatyönnöissä kasit.
Puoli tuntia siinä meni ja saman verran fillarilla. Päälle vielä hooveri zeniläisellä mielentyyneydellä niin pitkään kuin suinkin.

Loistava alku tälle viikolle!

perjantai 12. marraskuuta 2010

82. päivä

Eilinen meni laiskotellessa, tänään kävin tekemässä kevyemmän palauttelevan kuulajumpan. Kymppikiloisella kaikkia perusliikkeitä pitkiä sarjoja eli niin kauan kuin jaksoi. Parikymmentä minuuttia sitä ja päälle saman verran fillarilla. Hyvä mieli!

Ja nyt on sitäpaitsi viikonloppukin :D

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

80. päivä

Pikku vinkki (=oikotie onneen): kun kerta raahaat hanurisi salille, voit samalla vaivalla treenata kovaa. Lehteä voi lukea kotonakin.

Kuula liikkui ällistyttävän kevyesti, jopa se 16-kiloinen. Sain sillä tehtyä jopa muutaman vauhtipunnerruksenkin. Kahdellatoista niitä menikin sitten toistakymmentä. Aika siistiä!

Kertasin tänään lähinnä sunnuntain tekniikoita, rinnallevetojen lisäksi intouduin tekemään tempauksiakin. Ne oli mulle semmonen uus juttu. Kymppiä isompaa kuulaa en niihin uskaltanut vielä ottaa.

Ja tietty niitä kieputuksia. Ja mitäs vielä... fillarin päältä katselin Kaunareita. Brooke on ruvennut rupsahtamaan. (Hyi, ei noin saa sanoa...)

tiistai 9. marraskuuta 2010

79. päivä

Lisäsin tohon sivupalkkiin muutaman linkin, mm. noihin kuulatekniikkavideoihin.
Tänään ei siis vielä voinut ajatella salille menoa, mutta jospa huomenna. Eikä ollut oikein lenkkikelikään, pihalla sataa kaatamalla ja tuulee. Saattaa sopia joillekin muille, mutta mä olen ihan sokerista!

maanantai 8. marraskuuta 2010

78. päivä

Mä olen löytänyt jo kaksi vapaaehtoista ilmoittautunutta jotka rupee mun harjoitusoppilaiksi! Jee!
Tänään olen siis kahvakuulaillut ajatuksen tasolla, todellisuudessa istuminen on ollut tänään ainoa toimintamuoto joka ei aiheuta tuskaa ja irvistelyä. Ja mä sentään olin sen verran fiksu, että heiluin eilisen koko päivän lähinnä 8 kg kuulan kanssa. No, sadat toistot teki tehtävänsä.

Silti olen edelleen aika fiiliksissä ja kova ois into heti oitis treenaamaan lisää. Se kyllä menee varmaan johonkin keskiviikkoon, että kannattaa edes harkita...
Sitten alankin tehdä enemmän pyörityksiä!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

77. päivä

Päivä meni kuulapuuhissa, huomenna saattaa lihakset olla hiukan kipeinä.
Osallistuin Trainer4You:n kahvakuulaperuskurssille. Aamulla aloitettiin klo 10 ja iltapäivästä klo 17 piti sitten pakata kuulat pussiin kun pihalla alkoi tulla pimeä. Osa jutuista tehtiin siis ulkona, multa ei ne kuulan flippailut vielä oikein luonnistuneet, mutta muuten oli kuulemma tekniikat hyvin hanskassa. Se oli kyllä tosi kiva kuulla! Ohjaajana tuolla oli Tuomo Kilpeläinen, joka siis on kirjoittanut aiheesta hyvän perusoppaankin.





Päivän tankkaukset sujuivat ihan kivasti, vaikkei Meilahden liikuntakeskuksen kahvilasta saanut Fasun sinistä. Söin sen sijaan Snickersin ja kassista prodepatukkaa ja pähkinöitä. Hyvin jaksoi!

lauantai 6. marraskuuta 2010

76. päivä

Tunnin happihyppely Puolison kanssa. Nyt jaksaa ehkä ryhtyä tekemään maanantain koulutusmatskujakin, huomenna kursseilemaan. Kahvin voisin nyt kyllä ottaa vielä nenän alle...

Eilisen illallinen tässä:


Puolison lempiruokaa tuo, sisäfileetä, lanttuja + puna- ja valkosipulia, loraus kermaa, nautitaan kera hyvän Rosemount-punkun. Aamulla jomotti taas päätä, ei sovi mulle ne tanniinit, ei.

perjantai 5. marraskuuta 2010

74. päivä

Treffit ja Herbie Hancock <3

75. päivä voittajafiilis, työasioita, sisäfileetä ja punaviiniä

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

73. päivä

Newsflash: muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta (yhden niistä kanssa jaan mm. sukunimen ja asuntolainan...) sporttisen timmiä ja toimivaa kroppaa on mahdotonta saada ilman urheilua. Sen sijaan säännöllisellä, tavoiteellisella treenillä sellaista on lähes mahdotonta välttää.
(Paitsi tokihan Puolisonikin on kakarana harrastanut urheilua, mutta nykyisin hän käy lähinnä silloin tällöin vähän liikkumassa.)

Toinen newsflash: kahvakuulatreeni on empiiristen tutkimusteni mukaan oikotie kyseiseen onneen! Tähän päätelmään on pakko tulla jos tällaisen nelikymppisen tädin takalisto (eli se hanuri siis) alkaa yhtäkkiä muistuttaa sitä samaa kun joskus parikymppisenä.

Tänään en kuitenkaan kuulaillut vaan pojin fillarilla kymmenkunta kilsaa eli kolmisen varttia. Samalla luin Sport-lehdestä treenaa kuin äijät -juttua. Suosittelen kaikille muillekin!

tiistai 2. marraskuuta 2010

72. päivä

Montakos viikkoa tässä nyt menikään ilman oikeita reenejä? Kaksi vai kolme?
No, tänään en sitten jaksanut vetää (45 min) spinnin vikaa biisiä (Metallican Whiskey in the Jar 4,5 min) alusta loppuun ylhäällä mutta muuten treeni sujui vallan mallikkaasti: isolla (mulle 12 on aika iso edelleen!) kuulalla puolisen tuntia kaikenlaista ja varsinkin näitä:



Jos mä saisin päättää, niin kaikki spinnitunnit soitettais Metallicaa, Chilipeppereitä ja Foo Fightersia!
(Olen jo kertaalleen äänestänyt jaloillani enkä sinne aatuiskutunnille enää jalallani astu...)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Kukan mietintöjä laihduttamisesta

Aikalailla jaan tämän saman näkemyksen, erityisesti siitä, miten helppo on sanoa turhalle puputukselle ei, kun vierottaa itsensä sokerista.

Lue täällä Kukka Laakson blogi