sunnuntai 28. elokuuta 2011

Liedon SM-kisarappari

No niin, keväällä asetetut tavoitteet on nyt täytetty: rikoin 150 toiston rajan (153) ja voitin mestaruuden.

Diploomin tekstin näkee lukea täältä.
Siinä puhutaan mm. miehekkyydestä ;P




Ei se helposti tullut, ikävä kyllä videosta ei näe laskuria ja sitä, että lavalla 3 nostanut Taija yritti kaikkensa torpatakseen mun suunnitelmat



Onneksi nostettiin samassa erässä, musta ei olis irronnut tuollaista tulosta kuin pakkoraossa. Olisin tyytynyt johonkin 148 tulokseen ja hävinnyt kullan. Nyt voitin sen jopa reilusti, sillä Taija hävis mulle yhdellä toistolla, mutta tasatuloksellakin oisin kevyempänä vienyt mestaruuden. Sekunneissa tuo siis tarkoittaa noin kahdeksaa, että jos sen muuttaisi sprinttereiden juoksukilpailuksi, niin Taija ois ollut lähtötelineessä kun mä oisin kolkutellut maaliviivaa.


Ennen kisaa adrenaliini jylläsi niin, että tärisin ihan kauttaaltaan. Alkoi jo jännittää se, että saanko sen jännitystilan pois ennen tosipaikkaa. Yritin kaikenmailman hengitysharjoituksilla ja mantroilla (mä osaan tän, mä osaan tän) mutta ei, tutisin vaan. Onneksi Milla tuli puristamaan mua olkapäistä justiin ennen kun käveltiin lavalle, mua alkoi naurattaa ja se nauru laukaisi sen tärinäolon ja sitten olin ihan levollinen.

Että tossa on kuula ja tiedät hyvin mitä sillä tehdään.


Mun taktiikkani oli se, että alusta vaan täysillä eteenpäin. Olin tehnyt viikko sitten vahingossa kasiminuuttisen kisatahtivedon kun kutosta lähdin tekemään. Laitoin sen tuonne tuubiin nähtäväksi myös, mä nimittäin tein viimeisiä treenejä niin, että pistin vaan kameran nauhoittamaan enkä seurannut kelloa tai laskenut toistoja. Tiesin siis, että kasin pystyn joka tapauksessa vetämään siihen 15-tahtiin, normaalipäivänä. Loput sitten tilanteen mukaan. Sitähän mä en tietenkään halunnut paljastaa kilpakumppaneille etukäteen. Siinä syy myös siihen, että  mun aiemmin perusteellisemmat treeniohjelmat hävisivät täältä blogista.

Kisatilanne on sellainen, että jostain se löytyy se lisävaihde, ehkä se oli tuo paita ja Foo-energia, ehkä vaan puhdas päättäväisyys, että periksi en anna.


Viimeiset 2 minuuttia oli karmeita. Me nähtiin koko ajan reaaliaikainen toistotilanne edessä olevasta näytöstä ja mun alussa vetämä kolmen toiston kaula oli kutistunut niin, että kahdesti oltiin tasaluvuissa. Mä olin noin puoli toistoa (laskurinpainajan sormien nopeudesta riippuen) edellä. Viimeisen minuutin alkaessa meinas iskeä epätoivo; tieto siitä, että mulla on vähintään 15 vetoa edessä tuntui todella lohduttomalta. Kestin kuitenkin loppuun saakka, kiitos yleisön hurjan kannustuksen!

Oma huutosakki. Näiden lisäksi kuulin kyllä monta monta muutakin ääntä!

Videolla on toki omastakin mielestä jokunen hylsy, mutta se mitä seurasin meidän jälkeen nostettua erää, niin pahemmatkin pomput sallittiin. Omat lukitukset on hyvin lyhyitä, mutta kyllä se kuula pysähtyy ylhäällä. En kuitenkaan alkanut lintsata edes sillä vikalla minuutilla, joten voin sanoa olevani hyvin ylpeä tosta suorituksesta!

Itseä ei enää hirveesti huolettanut jälkimmäisen erän nostajat, mutta kieltämättä puolivälissä kun Milla oli vieläkin kovemmassa tahdissa niin kyllähän se hetken hermostutti (tiesin myös, ettei Millalla ehkä ole sitä tahtoa, jolla mennään läpi harmaan kivenkin). Hänellä ei sitten vauhti riittänyt loppuun saakka. Kymppiminuuttinen ei ole nimittäin mikään piknikki. (Jälkikäteen kuulin, että Millan käsi oli krampannut ja siitä oli lopulta seurannut migreeni, että AUTS sanon minä! Ei ihme, jos tahti kuolee.)

Blondi-Krisse vei 16 kg mestaruuden, takarivissä raskaan sarjan pronssi-Tiiti,
mun takana Taija, joka oli paljon parempi häviäjä kuin mä oisin ollut!

Laskin videolta miten nuo toistomäärät meni per minuutti: toka ja kaks viimestä 16 rpm, muut 15. Eli tasanen oli tahti. Nyt jomottaa joka lihasta koska unohdin juoda palarin, kädet ei nouse edes jääkaapin ylähyllylle, mutta olo on huikea. Mä halusin voittaa mestaruuden ja nyt mulla on sellainen. Ens vuonna yritän sitten uudestaan, isommalla kuulalla.

Liedon kisajärjestelyt oli erinomaiset, mutta kahvimaidosta voisin kyllä huomauttaa...
Tuomaroin miesten nostoja kolme erää Heikin apparina ja loppuajan karjuin kurkku putkellä niin, että nyt on myös kurkku kipee.


Asustuksen lisäksi menin samanlaisella tankkauksella kuin viimeksi: aamiaisen jälkeen kisapaikalla suolamanteleita, prodepatukkaa ja pähkinäsuklaata. Sekä sitä kahvia. Illallakaan ei ollut vielä nälkä, mutta veljeni baarissa Suikkilan o'bassissa herkuttelimme silti kananuijilla (älyttömän hyviä!) Siskon poika ja hänen ihana tyttiksensä olivat löytäneet mulle -mitäs muutakaan kuin- mitalin, kisassahan jaettiin "vaan" pokaaleita.


Nyt parannellaan paikkoja ainakin viikon päivät (huom! sitä kutsutaan ylimenokaudeksi), sitten alkaa taas treeni. Kokemuksesta tiedän, että kun tämä leijuminen pn pakko lopettaa ja tarttua kuuliin, niin fiilis on, että "tätäks tää olikin".


Mutta mä haluan näitä tämän hetken fiiliksiä lisää ja jos sen eteen pitää tehdä töitä niin sitten tehdään.

Mä olen halunnut menestyä urheilussa ja nyt mulla on laji jossa se on mahdollista. Huolimatta siitä, että mä olen keski-ikäinen akka. Niin sitä vaan tuli pieksettyä nuoremmat (ja yksi vanhempi, nimittäin Pronssi-Teija, josta ei kyllä ikinä uskois!). Ei fyysisellä voimalla, vaan tekniikalla ja tahdonvoimalla. Se oli ansaittu voitto!

Tehkää perässä!

4 kommenttia:

Terve ja tervetuloa kertomaan mielipiteesi!
Pidetään kommentit asiallisina, eikö.