sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Viikon vika

Viikon viimeiseksi jäi jooga, puolitoista tuntia Yinia jonka siis skippasin perjantaina. Ei ehkä ois kannattanut, oisin mahdollisesti osannut zeniläisen tyynesti kävellä ohi sikahalvan autotarjouksen. Nyt se ei onnistunut.

No, sattuuhan noita heräteostoksia.
(Ja sehän on vaan ihan pieni.)

Vähän odottelin että oisin saanut uudet treeniohjelmat vähän aikaisemmin niin oisin tänään heilauttanut myös. Nyt ei enää viitti näin myöhäisenä ajankohtana. Kahvat voisin kyllä vielä hioa kuntoon kun kävin ostamassa karkeempaa hiekkapaperia sitä varten.
Kait se on vaan hyvä kun joogassa tuntui ettei olo ole kuin uusi. Ja nythän mä saan ehkä paremman rytmin ens viikkoon myös (ma, ke, pe treenit ja viikonloppuna viimein ne odotetut synttäribileet).
Aika paljon tällä viikolla on kumminkin tullut kaikenlaista tohon lokiin.

5 kommenttia:

  1. Nähdäänkös me ensi viikolla? :D

    VastaaPoista
  2. Ei valitettavasti nähdä. Sinne Haapajärvelle on täältä sen verran matkaa ettei sitä tällä kunnolla kehtaa lähtä ajelemaan. Lisäksi juhlin mun nelikymppisiä lauantaina oikein mässäilybrunssin äärellä :D

    VastaaPoista
  3. Mutta Helsingissä siis torstaina?

    VastaaPoista
  4. Ai sä tuut SINNE???
    No sitten nähdään!

    VastaaPoista
  5. Minä olen pari viikkoa lomalla eli voishan sen käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi. :D

    VastaaPoista

Terve ja tervetuloa kertomaan mielipiteesi!
Pidetään kommentit asiallisina, eikö.